Terveyshuoltoa

Terrierit pääsivät (vai joutuivat..?) perjantaina eläinlääkärin syyniin.

Iron juo taas enemmän ja sen takia tietenkin lorottaa normaalia pidempään. Lisäksi poika on vaikuttanut jäykemmältä sekä pyöristää selkää, joten arvelin eturauhasen taas kiusaavan. Pikkumustallahan oli samat vaivat puolisen vuotta sitten ja silloin ongelmaa hoidettiin eturauhastulehduksena.

Pissan PH oli normaalia korkeampi ja lisäksi näytteessä oli tulehdukseen viittaavia löydöksiä. Eturauhanen oli melko normaalin kokoinen, eikä Iron aristanut sitä pahemmin, mutta eläinlääkäri epäili kuitenkin että saattaa olla kyseessä krooninen eturauhastulehdus. Iron sai nyt ensiavuksi antitestosteronipistoksen ja kipulääkettä. Lisäksi aloitetaan tänään antibioottikuuri, jos vaivat eivät ole helpottaneet iltapäivään mennessä.

Koska edellisestä eturauhastulehduksesta on vain n. puoli vuotta ja kun on tuota selkävaivaakin, niin eläinlääkärin kanssa päädyimme siihen, että kastraatio olisi paras vaihtoehto Ironille. Sen avulla eturauhasongelmat pitäisi hävitä lopullisesti. Ensi viikon torstaille on nyt sitten varattuna aika kastraatiolle ja samalla putsataan myös hammaskivet, kun sitäkin oli jonkun verran kertynyt.

Pippinllä vuorostaan oli hammasongelmia ja perjantaina tehtiin arvioiva tarkastus tilanteesta. Oikeanpuoleinen P3 hammas (eli väliposkihammas) on lohjennut/murtunut ja se pitää luultavasti poistaa. Lisäksi vasemmanpuoleinen P4 hammas (väliposkihammas) ei ollut ihan ehjän näköinen sekään. Pippiniltähän poistettiin tuo P4 hammas oikealta puolelta kolmisen vuotta sitten, kun se oli murtunut, joten nuo kaksi vaurioitunutta hammasta ovat luultavasti ottaneet enemmän osumaa jo senkin takia.

Samalla kun Ironilla on kastraatio, niin Pippin pääsee hammaslääkärin luokse. Silloin herralta otetaan vielä röntgenkuva suusta ja sen perusteella poistetaan sitten tarvittavat hampaat. Myös hammaskivet putsataan.

Pippiniltä otettiin perjantaina myös verikokeet operaatiota ajatellen, ja kaikki (maksa- ja munuaisarvot) näytti olevan kondiksessa.

Sattuipa nyt kertyvän näitä terveydenhuoltotoimenpiteitä samaan syssyyn. Lompakko tykkää... Tinolla on lisäksi fyssari torstaina ja viralliset terveystutkimukset sunnuntaina.

Kommentit